Tupakka

Joissain kotibileissä - tai baarissa, nyt tänä savuttomuuden aikana -, joissa on paljon ihmisiä, on karkeasti ottaen kolme syytä lähteä tupakalle:

• Vahvistetaan jo olemassaolevia ystävyys- tai muita siteitä, yleensä samalla ottaen hieman etäisyyttä muihin. Voi esimerkiksi sanoa kaverille, että lähdetään röökille, mikä tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin jos sanoisi, että näistä ihmisistä, jotka ovat nyt läsnä, sinä olet kuitenkin yksi minulle tärkeimmistä.
• Luodaan uusia ystävyys- tai muita siteitä. Kun on tutustunut johonkin pintapuolisesti ja selviää, että hänkin tupakoi, on helppo ehdottaa yhteistä tupakkatuokiota. Näin ilmaisee sen, että toinen vaikuttaa nastalta tyypiltä, ja että olisi mukavaa viettää hetki rauhassa yleiseltä hälyltä, ts. lähteä savuille.
• Haluaa omaa rauhaa. Jos ei pidä suurista ihmismääristä eikä varsinkaan itselle tuntemattomista ihmisjoukoista, voi rauhallinen hetki tupakoiden helpottaa tällaisista tilanteista nousevaa ahdistusta. Tietysti ylläolevilla syillä saattaa olla samankaltainen efekti.
  

Toki kaikkia kolmea syytä todennäköisesti motivoi tupakanhimo, johtui se sitten henkisesti tai fyysisestä riippuvuudesta, tai ehkä siitä, että satunnainen tupakka voimistaa humalatilaa.

Tietysti tupakointi voi joissain tilanteissa vaikuttaa siistiltäkin. Jos esimerkiksi rengas puhkeaa keskellä vilkasta moottoritietä, silloin sillä, että samantien autosta noustuaan sytyttää savukkeen, kyllä saa annettua itsestään hyvinkin coolin vaikutelman. Samoin jos opiskelee vaikkapa yliopistossa sellaista ainetta, jonka keskiverto opiskelija paheksuu tupakointia, eli yleensä luonnontieteitä, saattaa tupakoinnilla olla hyvin terapeuttinen vaikutus. Sitä ikään kuin yrittää riuhtaista itsensä massasta irti, ilmaisemalla sekä itselleen että muille: Katsokaa minua, poltan tupakkaa ja opiskelen luonnontieteitä, olen kapinallinen, olen älykäs kapinallinen.

Ensimmäinen

Haluaisin kirjoittaa, mutta koska kaikki, mitä kirjoitan, tuntuu nololta, itsestäänselvältä ja moneen kertaan sanotulta latteudelta, en kirjoita. Näin oli pitkään, liian pitkään. Aina siihen asti, kunnes Anu Saagim näytti valon:

En minä voi elää elämääni muita mielistellen.

Tämän elämänohjeen voisi hakata kaikkiin kirjoihin, lakeihin, kiviin ja kallioihin. Anteeksipyytelemällä ei saa muuta kuin yhden käden sukupuolielämän, sillä saa yksinäisen nuoruuden, yksinäisen aikuisuuden ja yksinäisen vanhuuden - ja lopussa on naru. Eikä pillua heru; tämä on omakohtaisesti koettu ja kärsitty.

Mutta vaikeata se on: täydellinen paradigman muutos sen saralla, kuinka tässä maailmassa ja elämässä toimii, ei tule heti eikä helposti - tämänkin aloituksen kirjoitin ja poistin useaan kertaan. Samoin otsikon keksiminen oli tuskaista: kuinka valita otsikko, joka 1) ei ole nolo, joka 2) on ainakin snadisti hauska, ja joka 3) ilmaisee edes jollakin tapaa aloitusta? En sitten sellaista saanut taiottua.

Mutta anyway - tie on selvä eteenpäin.